Luppakorva.net

Posted by: admin | Category: Uutiset | Comments Off on Liikuntaa koiraa ulkoiluttaessa

Koirille ja koiran omistajille sopii hyvin ulkoilu, sillä koira nauttii tilasta ja vapaudesta. Ulkona koira nauttii kiinnostavista hajuista ja äänistä, joten ulkoileminen piristää koiraa monella tavoin. Jotkut koirat ovat vahvoja uimareita ja menevät mielellään myös veteen. On ulkoiluttajan vastuulla pitää huoli, ettei koira hyppää voimakkaaseen virtaan, ja että vedestä ylöspääsy on koiralle mahdollista ja että vesistön pohja on myös turvallinen koiralle.

Tottelevaisen koiran ulkoiluttaminen on hauskaa ja helppoa, joten tottelevaisuus koulutus on ehdottomasti suoritettava koiran vielä ollessa nuori. Koiria koulutetaan usein niinkutsutusti naksuttimella, mikä herkistää koiran tottelemaan, koska tietävät tulevansa palkituksi hyvästä käytöksestä. Koiran suorittaessa tehtävän oikein, kouluttaja naksauttaa laitetta, ja koira saa ruoka-palan palkkioksi. Palkkio voi olla myös kehu ja taputus, sillä koirat haluavat miellyttää isäntäänsä. Suklaata tai rusinoita ei pidä käyttää palkkiona, sillä ne ovat myrkyllisiä koirille.

Valitse vain hampaille harmittomia koiraleluja, ja esimerkiksi heittolelu ei saa olla liian pieni, ettei se lipsahda koiran kurkkuun sen sitä ottaessa kiinni. Koirat rakastavat hyppimistä ja juoksemista, joten vältä paikkoja, missä on teräviä esineitä, syviä monttuja tai liikennettä, jotta ulkoilu on hauskaa ja harmitonta.

Koirat pysähtelevät usein, ne kiertävät ja haistelevat joten kulku saattaa olla hidasta. Koirille, jotka juoksevat paljon, kannattaa valita laaja alue, kuten pelto, pitkä ranta tai mäki, jossa ne voivat nauttia juoksemisesta ilman esteitä. Koirien ulkoiluttamien vaatii kärsivällisyyttä – varaudu siihen ajan kanssa.