|
Saavutukset04.10.2008 YLA-tilaisuus - 33+28+30+35=126p, YLA2 Luonne" 'Ja nyt areenalle astuu ylväs, komea, tulinen ja upea hevonen Mortti!' Näin minä esittelisin itseni, jos pääsisin johonkin näytökseen. Olen kyllä monesti huomannut, kuinka niin ihmisten, kuin tammojenkin päät kääntyvät, kun kävelen ohitse. Monesti minua kuvaillaan äkkipikaiseksi ja omapäiseksi hevoseksi, mutta itse sanoisin itseäni vain luonteikkaaksi. Myönnän, joskus saan päähäni lähteä kirmaamaan minne haluan, yleensä siis tammojen tai ruoan äärelle, jos taluttajani tai hoitajani ei ole tarpeeksi päättäväinen ja kokenut ihminen. 'Aloittelijoille Mortti ei ole sopiva ratsu tai hoitohevonen' sanovat tallin työntekijät, vaikka aloittelijoiden kustannuksellahan pitäisi juuri leikkiä, kai. Hoitaessa seison kuitenkin kiltisti paikoillaan ja nautin harjauksesta. Suitsia laittaessa kannattaa varoa, päätäni ei saa alas hevonenkaan! Ylväisiin korkeisiin askeleihini ja tasaisiin liikkeisiini ei voi olla ihastumatta, ei mitenkään kehuakseni. Olen aina eteenpäin pyrkiväinen ja osaan kyllä koululiikkeistä lähtien kaiken, mutta aina silloin tällöin menohaluni ottavat vallan. Silloin selässä pitää olla kokenut ratsastaja, joka tietää mitä tekee tai muuten minä laukkaan pukkilaukkaa silkasta ilosta ja ratsastaja saa tutkia maata lähemmin. Esteillä voin sanoa olevani parhaimmillani, jos vain yritän tosissani. Hyppään korkeitakin hyppyjä ja vauhtia riittää, niin että kilpailuissa päästään ainakin ajan puolesta voittoon. Olen myös harjoitellut westerniä ja alkanut pärjäämään siinä menestyksekkäästi, liikkeet sujuvat kevyesti ja pyrin tekemään parhaani, selästä ratsastettavat luokat ovat ehkä keskittymiseni kannalta parempia. Maastossa olen hieman arempi, sillä autot ja rysähdykset ovat pelottavia, oikeasti! Siksi kanssani olisi aina hyvä olla maastossa toinen hevonen, josta voin hakea turvaa. Maastoesteet ovat mielekästä puuhaa ja kaahailu kuuluu asiaan! Kovassa vauhdissa unohtuu säpsyilykin, kun huomioni kiinnittyy esteisiin ja ratsastajaan, toki käynnissäkin jotkut ratsastajat saavat huomioni itseensä.. Silloin tällöin menen myös valjaiden edessä, sillä minusta on hauskaa vetää ihmisiä perässäni. Joskus innostun ja lähden laukkaamaan hurjaa vauhtia, silloin kyydissä olevat anelevat minua pysähtymään, ne pelkurit! Riehakas meno kuitenkin sopii minulle ja tarkkuuttakin löytyy tarvittaessa. Kilpailualueella olen toisinaan hieman hervoton, mutta vain siksi että minusta olisi mukava tutustua tammoihin ja päästä ärhentelemään muille pojille. Ratsastajan noustessa selkään olen aina mallikelpoisesti, sitä ei tiedä mitä ne päähänsä saa, kun pääsevät "korkeammaksi herraksi"... Kengittäjää en pelkää, mutta rokotukset sitä vaistoin eivät mahdu kallooni. Näykin aina eläinlääkäriä ja kiusaan sitä niin paljon, kuin pystyn, jos minua ei ole rauhoitettu. Siitäs saavat, kun tulevat minua kiusaamaan piikeillään. Tarhassa olen pomo ja määräilen muita hevosia, mutta ihmisen tullessa portille, olen aina ensimmäisenä lähdössä, tosin ilman taluttajaa!" Sukutaulu
"Isäni Avonlea's Hardship, tutummin Hatsi asuu Maple Hill's Warmbloodsin tilalla, samoin kuin äitinikin. Isäni on komea ruunikko hannover-ori, joka on kilpaillut todella menestyksekkäästi koulu- ja esteratsastuksessa, kouluratsastus laatuarvostelusta onkin ansaittu hienosti KRJ-III arvonimi. 'Mun faija voittaakin teiän faijat mennen tullen!' Hatsi on kuuma ja osin vaikea käsitellä, mutta kyllä silläkin on lämmin sydän, josta saa välillä nauttia. Se on menestynyt myös yleislaatuarvostelussa, josta on tullut YLA2 arvonimi. Kertakaikkiaan menestynyt kolme jälkeläistä siittänyt hieno ori! Vaarini Maldicion GRF eli Malle on todella kiltti ja rento ori, ainakin huhujen mukaan. Se on pärjännyt todella hienosti kouluratsastuksessa. Ori on kantakirjattu palkinnoin KTK-III ja sillä on kaksi hienoa jälkeläistä. Myös rakenteestaan ja liikkeestään Malle on saanut kehuja: "Hevonen on erityinen rakenteeltaan. Sillä on pitkä selkä ja kaula, mutta ne ovat sopusuhtaisia muuhun vartaloon nähden. Hevosen päänmuoto on myös erilainen. Se ei ole ns. tasainen vaan pyöreähkö ja pehmeät kurvit. Hevosella on erittäin kaunis liike." Mummuni Jacaranda's Illusion "Iisa" on hieman hermoheikko hevonen, joka tressaa helposti, mutta muuten luonteeltaan lempeä ja kiltti. Iisa on hienosta suvusta ja estekilpailuissa pärjännyt hyvin. Sillä on kuusi jälkeläistä, joista osa kilpailevat maailmalla todella menestyksekkäästi. Äitini Nar Rin Evig, mutta kutsukaa vain Eveksi, on pomminvarma hevonen ja hyvin kiltti, sekä rauhallinen. Eve on hyvin herkkä ratsastettava, mutta sitäkin taitavampi varman ratsastajan kanssa. Äitini on etenkin esteratsastuksessa (yhteensä 42 ERJ-sijoitusta) pärjännyt, mutta muistakin lajeista löytyy sijoituksia. Se saavutti YLA2 palkinnon pistein 114p. Sillä on viisi upeaa jälkeläistä, yksi heistä este- ja kouluratsastuksessa pärjännyt Fabulous MHW. Ukkini äitini puolelta Petite Lé Rolantos, eli Rolle on hieman kiukkuinen hevonen, en tajua miten äitini voi periytyä hänestä. Rolle on kuitenkin ratsastaessa unelma. Kilpailukokemusta ukillani löytyy este- ja koulupuolelta. Rolle on esikantakirjattu. Mummuni Fancy Dance on hyväkäytöksinen lähinnä esteitä kilpaillut tamma, joka on upea ratsastaa. Sillä on jopa kahdeksan menestynyttä varsaa. Papurikko on Narrilaivan asukkaita. On minulla vielä isoisovanhempia sekä äitini, että isäni puolelta ja heitäkin vanhempia sukulaisia löytyy. Voitte itse käydä tutustumassa joskus heihin lähemmin, mutta kerron nyt hieman heistäkin, tasavertaisuuden nimissä. Heistä usea on jo eläkkeellä, mutta suurinosa on nuoruudessaan pärjännyt hyvin kilpailuissa. Joukosta löytyy kilttejä ja herttaisia hevosia, mutta on niitä kuulemani mukaan myös vähän luonteekkaampiakin. Mm. Ritter de Eichehof (isänemänisäni) on koulu- ja esteratsastuksessa hyvin menestynyt, samoin kuin B.C Zercia (isänemänemäni). Emänisänisänisä Rommels Dream on ansainnut VIR MVA Ch-arvonimen, kantakirjattu II-palkinnolla eli 79 pisteellä, saanut yleislaatuarvostelussa YLA2 palkinnon ja kenttäratsastus laatuarvostelussa KERJ-III palkinnon. Voihan näitä luetella vielä lisääkin, mm. VIR MVA Ch Rembrant KTK-I. Kaikinpuolin sukuni on loistava!" Jälkeläiset
Maelstrom LOCK tutummin vain Miko on 167cm korkea rautias hannoverori, joka on orimainen ja utelias persoona, ratsastaessa kuitenkin täysin ihanteellinen. Sillä on hieno suku ja kisakalenterin täytteenä on jo sijoituksia este- ja kenttäpuolelta. Sen emä on Endless Love N22, joka on estelaatuarvostelussa palkittu ERJ-IV palkinnolla. Eli siis hienosti esteradoilla menestynyt tamma. Daniel Lane, tutummin vain Dani on estepainotteinen hannoverori. Pikkulinnut lauloivat, että Danista on kaavailtu menestynyttä esteratsua ja tulevaa siitosoria Milka M:n tammoille, odotetaan siis vain peukut pystyssä. Danin emä on Sweetsugar Candybabie LOCK, eli Weeti. Se on 165cm korkea hannovertamma, joka on kilpaillut esteillä loistokkaasti. Lauhkealla ja kiltillä Weetillä on upea suku, josta Danikin on nyt saanut osansa. Kuvat
Kuvat (c) Lucchetti Ranch, Thanks! NäyttelytNäyttelyt 14.09.2008 / Hannoverinhevoset / LKV2, irtoSERTNäyttelyt 22.10.2008 / Hannoverit / LKV2, irtoSERT Näyttelyt 25.10.2008 / Hannoveroriit / LKV2, irtoSERT KilpailutKilpailukalenteriin pääset tästä.Valmennukset, tapahtumat, tms18.07.2009 Estevalmennus - Valmentaja: Turmfalke, Ratsastaja: luppis 01.07.2009 Estevalmennus - Valmentaja: Capuccino, Ratsastaja: luppis |